maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kohti Berliinin maratonia 2013


Tälle kaudelle asetin päätähtäimeksi Berliinin maratonin, joka juostaan 29.9.2013. Siitä johtuen harjoittelin talvella aika maltillisesti, koska pitää yrittää kohdentaa kuntohuippu loppusyksylle. Kauden avaus kisani oli Karhu-viestissä  (joukkueen sijoitus 2). Sen jälkeen juoksin Joensuun ½ maratonin (sijoitus 2, edelle ehti muuan estejuoksun euroopanmestari). Viimeisin kisa, jonka juoksin oli maastojuoksun pm-kilpailut Lykynlammella (sijoitus 1). Alkukausi on kulkenut yllättävän hyvin harjoituskilometreihin nähden. Rahkosen Jukka tuli Joensuussa jo niin lähelle, että tässähän pitää ruveta treenaamaan tosissaan...

Berliiniin olen miettinyt tavoitteeksi, että saisin juostua oman ennätyksen maratonille ja vaimo kerkiäisi illaksi hotellille ( Kirsillä ensimmäinen maraton, 10 vuoden hiillostus, niin mammakin innostui juoksusta). Berliinin reitti pitäisi olla nopea, sillä onhan siellä juostu maratonin maailmanennätys.

Syksyn maraton sopii tällä hetkellä minun arkeen parhaiten. Perheessä on tällä hetkellä semmoinen tilanne, että minä teen vuorotöitä Medizisellä Kontiolahdella, vaimo tekee vuorotöitä Honkalampisäätiöllä Polvijärvellä (Hyvä PoU) + opiskelee YAMK:ta Joensuussa (Pikku Kirsistä pitäisi siis tulla isona joku ”pikku pomo”). Poika Niko pelaa jalkapalloa Jippo03 joukkueessa ja hänellä on viikossa harjoituksia 3-5 + pelireissut siinä sivussa. Kaiken tämän karavaanin mukana matkustaa vielä 4- vuotias Noora-tyttö, joka saa aimoannoksen vaikutteita urheilun parista. Talvella tuntui välillä, että vaimon kanssa tehtiin kotiovella ”läpsystä” vaihto. Milloin kukin sinkoili töihin, kouluun tai harrastusten pariin.

Koulut ovat loppuneet tältä keväältä ja kesälomafiilikset pyörii jo kummasti mielessä. Heinäkuun olemme koko perhe lomilla, silloin kulutellaan lenkkareita urakalla. Kirsillä jatkuu opinnot vasta syyskuussa, joten elokuu on vielä hyvää harjoitteluaikaa.

Joskus juttelin Yrjö Pesosen kanssa juoksuhommista. Mulla juoksuharrastus alkoi siitä, kun Kirsi rupesi odottamaan Nikoa. Yrjöllä kävi päinvastoin. Yrjö lopetti juoksu-uran kun sai esikoisen. Olen huomannut, että perhe tuo omat haasteet harrastuksiin, vaan kaikesta on selvitty. Kun tarpeeksi hyvin aikatauluttaa kaiken, niin kerkiää joskus myöskin itse lenkille. Itse olen sanonut joskus, että mulla loppuu kilvanjuoksu sitten kun poika päihittää minut 3000metrillä. Siihen ei välttämättä mene enää hirmu kauan, vaan saapi Nikokin hieman vielä harjoitella. Nykyään olen huomannut, että aika juoksee hirmuista vauhtia ja minä yritän juosta perässä. Lähivuosina on juostava huippu ajat kilpailukentillä, koska kohta rupeaa ikä jarruttamaan vastaan. Siispä huippuaikoja odotellessa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                Sakari Hukka

torstai 6. kesäkuuta 2013

Jukka Rahkosen kultaputki jatkui


Jukka Rahkosen kultaputki jatkui veteraanien Oulussa järjestetyllä SM-maratonilla. Mestaruus tuli ylivoimaiseen tyyliin M35-sarjassa, sillä Rahkonen kellotti ajan 2.41.48. Toiseksi tullut jäi Rahkosesta reilu 10 minuuttia. Rahkonen tavoite oli ennätystehtailu ja mahdollisesti jopa 2.35:n loppuaika. Ennätys juoksussa toki kirjattiin, mutta ihan hurjaan tavoitevauhtiin ei Rahkonen toisella puolikkaalla päässyt, sen verran verotti Oulun helle PoU:n maratoonaria. Rahkosen edellinen ennätys maratonilla oli vuodelta 2005, joten sen mies on osoittanut, ettei iän karttuminen tarkoita vauhdin hidastumista. 

                                                                                              Annina Walling